Järviruoko – monipuolinen ja ympäristöystävällinen resurssi

Järviruoko on Suomessa suuressa määrin saatavilla oleva, mutta vielä toistaiseksi vähän hyödynnetty luonnonvara. Rannoilta sekä muilta kosteikkoalueilta niitettävä ruoko tarjoaa merkittäviä ympäristöhyötyjä ja avaa uusia mahdollisuuksia sivuvirtojen hyödyntämiseen.

Järviruoko on monikäyttöinen luonnonvara, jonka niitto ja jatkojalostus tarjoavat merkittäviä ympäristöhyötyjä. Sen niittäminen paitsi avartaa ranta- ja kosteikkoalueita, myös poistaa vesistöistä ylimääräisiä ravinteita ja hillitsee rehevöitymistä.

Niiton jälkeen on tärkeää kerätä leikkuujäte pois vesistöstä, jotta ravinteet saadaan talteen, eikä kasvimassa jää rehevöittämään vesistöä. Niiton avulla voidaan myös raivata kosteikkoalueita esimerkiksi laidunkäyttöön.

Järviruo’on talviniittoa. Kuva: Ruokomestarit.

Järviruokoa voidaan hyödyntää monella tavalla, kuten maanparannuksessa lisäämään peltojen orgaanista ainesta, rakennusmateriaalina esimerkiksi ruokokatoissa, biopolttoaineena sekä pellettinä ja kuivikkeena.

Kesäruoko ei aiheuta itävyysriskiä pelloilla, mutta talvella niitetty järviruoko voi sisältää itämiskykyisiä siemeniä. Talviruokoa suositellaan levitettäväksi pelloille, joiden kuivatusolot ovat kunnossa, kompostointi vähentää itävyysriskiä.

Ruokomestarit – innovaatioita ja ekotekoja järviruo’osta

Ruokomestarit on innovatiivinen yritys, joka paitsi niittää järviruokoa, myös jalostaa sitä monipuolisesti eri käyttötarkoituksiin.  He keräävät aina kasvimassan pois, mikä tuo ympäristöhyötyjä, kuten rehevöitymisen vähentämistä ja lahoavan kasvimassan metaanipäästöjen ehkäisyä. Yrityksen omistavat Sauli Tikka sekä Henrik, Richard ja Fredrik Jensen.

Ruokomestareiden järviruo’on niittokone.

Niittämisen ja jalostuksen lisäksi he myös hoitavat logistiikan niittokohteista itse. Yritys on kehittänyt ruo’on pelletöintiä, joka tehostaisi kuljetusta ja varastointia, mutta myös käyttömahdollisuuksia.

Ruokomestareilla on harkinnassa uusi paalain, joka pakkaisi niitetyn järviruo’on tiiviiksi paaleiksi sekä jo kehitteillä siirrettävä pelletöintilaitos jolla voisi pelletöidä niittomassa suoraan niittopaikalla. Tämä tehostaa logistiikkaa ja laajentaa tuotteen käyttömahdollisuuksia, erityisesti kuivikkeena ja kasvualustana.

Pelletöity niittomassa helpottaa huomattavasti logistiikkaa. Kuva: Ruokomestarit.

Yritys selvittää myös järviruo’on käyttöä kumirouheen korvaajana jalkapallokentillä – ekologinen ja käytännöllinen ratkaisu, joka voisi merkittävästi vähentää muovin käyttöä. Ympäristöministeriö tukee tätä Ruokorouhe-hanketta taloudellisesti.

Ruokomestarit toimivat ympäri vuoden, hyödyntäen sekä kesä- että talviniittoja, ja panostavat uuteen teknologiaan sivuvirtojen käytön edelläkävijänä. Yrityksen toiminta tukee kestävää kehitystä ja tarjoaa konkreettisia ratkaisuja maatiloille ja muille asiakkaille.

Haluaisitko tilata järviruo’ollesi niittäjän?

Voit olla suoraan yhteydessä niittoa harjoittaviin yrityksiin. KiertoaSuomesta.fi -sivustolle voit myös laittaa tarjolle sivuvirtaa jatkokäyttöön tai laittaa ostoilmoituksen etsiäksesi sitä esimerkiksi kuivikkeeksi!

Lisää järviruo’on käytöstä maataloudessa: Ruoko – ELY-keskus

Scroll to Top